Palautteet

Palvelu oli sujuvaa ja nopeaa ja kuvien laatu oli erinomainen. Näkee, että ammattilaiset ovat asialla! Liikkuvan hevosen kuvaaminen vaatii taitoa ja silmää ja näistä kuvista näkee, että molemmat ovat kuvaajan hallussa. – Minna, 35 vuotta, Vantaa.

Olen niin onnellinen, että ehdin saada teidän ottamanne kuvan nyt jo kuolleesta hevosestani sen osallistuttua esteratsastuskilpailuun muutama vuosi sitten. Rakas hevoseni sairastui äkillisesti ja kuoli yllättäin. Kuvasta on ollut suurta lohtua – siihen on saatu vangittua hevosen persoona erinomaisella tavalla, johon yksikään toinen hevosesta otettu kuva ei ole pystynyt. – Saga, 25 vuotta, Nurmijärvi.

Ottamanne kuva oli tyttäreni suosikkiylioppilaslahja. Kuvassa tyttö on esteratsastuskisoissa hyppäämässä juuri hevosellaan estettä, joka oli hänen mielestään radan vaikein. Kuvasta välittyy sekä tytön että hevosen ääretön keskittyminen. Tyttö selvitti esteen ja on hienoa, että tästä tapauksesta on tallessa ottamanne laadukas kuva. Se toimii tyttärelleni muistutuksena siitä, että vaikeistakin esteistä on mahdollista päästä yli, kunhan vain jaksaa riittävästi yrittää. Tämä on hyvä muistutus yliopiston aloittamisen kynnyksellä. – Katariina, 49 vuotta, Kauniainen.

Upea kuva Saharan kauniin luonnon keskellä ajetusta rallista pysäyttää katsojan. Ralliauto kauniin kellertävää hiekkaa vasten kuvattuna auringon laskiessa kuvan taustalla on loistava otos. – Kansainvälisen valokuvauskilpailun tuomaristo.

Pyysin yritystä kuvaamaan järjestämämme rallitapahtuman yksinoikeudella. Kaikesta toiminnasta näki, että yrityksellä on rautaista ammattitaitoa tällaisista projekteista. Jo ensimmäisen yhteydenoton jälkeen oli selvää, että haluan juuri heidät kuvaamaan kyseisen tapahtuman. Yritys piti kiinni sovituista aikatauluista sekä budjetista. Työn jälki oli ammattimaista ja kuvat loistavia. Sanoisin, että tämä oli täyden kympin suoritus ja aion käyttää jatkossakin yrityksen palveluita. – Rallitapahtumien järjestäjä, Kangasala.

Yrityksen kotisivuilta on helppo selailla kuvia erilaisista hevostapahtumista sekä moottoriurheilutapahtumista tapahtuma-ajan sekä tapahtuman nimen perusteella. Olen itse kiinnostunut moottoriurheilusta ja tyttöystäväni on kiinnostunut hevosurheilusta, joten saamme hankittua molempia kiinnostavia kuvia helposti samasta paikasta. Tarvittaessa kuvan voi tulostaa samantien omalta koneelta kotona, mikä on mielestäni erityisen näppärä palvelu. Hinnat ovat kilpailukykyiset ja mielestäni kuvien laatuun nähden jopa edulliset. Jos oman kotiprintterin tulostamien kuvien laatu ei riitä, voi kuvat tilata myös yritykseltä suoraan. Tämäkin palvelu on näppärä ja nopea ja kuvien laatu on erinomainen. Voin suositella tätä palvelua. – Mikko, 23 vuotta, Hyvinkää.

Autot ja autourheilu ovat lähellä sydäntäni ja on ollut hienoa löytää valokuvauspalvelu, joka todella ymmärtää tätä harrastusta. En itse malta keskittyä tapahtumissa kuvaamiseen, mutta voin onneksi luottaa siihen, että saan niistä laadukkaita kuvia mielinmäärin tapahtuman jälkeen tämän yrityksen kautta. – Henrik, 25 vuotta, Ylistaro.

Oma kamerani hajosi tärkeässä ratsastuskilpailussa, jossa olin luvannut kuvata tyttäreni suorituksia. Ehdin jo sadatella huonoa onneani, mutta onneksi tämä yritys oli paikalla kuvaamassa ja oli ottanut runsaasti kuvia myös tyttärestäni. Taisin saada paljon paremmat kuvat kuin siinä tapauksessa, että olisin ne itse ottanut eli kameran hajoaminen taisikin olla onni onnettomuudessa. – Liisa, 45 vuotta, Satakunta.

Tässä yrityksessä tehdään se mikä luvataan ja usein taidetaan tehdä jopa paljon enemmänkin. Kameran takana häärii ehdottomat ammattilaiset, jotka ymmärtävät, mistä autourheilussa on kyse. Tämä välittyy kuvista upeana tunnelmana ja kekseliäinä kuvakulmina. Suosittelen! – Markus, 42 vuotta, Heinola.

Yrityksen ottamat kuvat ovat hienoja, mutta pidän hintatasoa hieman liian kalliina joidenkin tuotteiden osalta. – Teuvo, 55 vuotta, Kaarina.

Ihastuin kuviin, jotka yritys on ottanut espanjalaisessa aasien vanhainkodissa! Hienoa, että energiaa on riittänyt vielä tällaiseen hyväntekeväisyystyöhönkin kaikkien muiden projektien lisäksi! Aion seuraavalla Espanjan lomallani vierailla tuolla ja tehdä paikalle pienen lahjoituksen. – Anna, 22 vuotta, Helsinki.

Saharan rallista otetut kuvat ovat tosi upeita! En ollut osannut edes kuvitella, että Saharassa voi olla noin kaunista. Poikaystävä pyysi katsomaan kuvia rallista, mutta oma huomioni kiinnittyi lähinnä kauniiseen luontoon. No, onhan se hyvä, että kuvissa oli jokaiselle jotakin! – Matleena, 32 vuotta, Vantaa.